perjantai 3. tammikuuta 2014

Kastemekko

Koska olen (lievästi sanottuna) hullu, ja kun saan idean (=pakkomielteen), en siitä pääse eroon, en millään. Joskus yli vuosi sitten sain päähäni että haluan tehdä kastemekon- virkkaamalla. Tulin kuitenkin järkiini. En osaa virkata, joten hanke veisi viimeisetkin järkeni muruset. Päätin siis neuloa sen.
Löysin Novitan sivuilta kastemekon ohjeen ja mallikuvan.

 
 
Tätä oli ensin tarkoitus lähteä toteuttamaan. Taisin tehdä kutakuinkin kymmenen kerrosta, ennen kuin työ jäi kesken. Ja kun se jäi kesken, se meni lähes suoraan kaappiin, johon se jäi melkein vuodeksi. Nyt joululomalla, kun pitäisi kevään ylioppilaskirjoituksiin lukea, sain transpiraation jatkaa. Paha juttu, ohuen langan ja niin pienen pätkän jälkeen ei ohjeesta meinannut saada mitenkään kiinni. Tai meinannut ja meinannut, olin täysin hukassa. Mutta kun silmukoita oli 261 kappaletta, ja olin kuitenkin tehnyt sen kymmenen kerrosta, yritin parhaani mukaan jatkaa siitä mihin olin jäänyt.
Tuntia ja lukuisia ärräpäitä myöhemmin myönsin tappioni. Minun pitäisi aloittaa alusta.
 
Purin lähestulkoon vedet silmissä ne rakkaat 261 silmukkaani, kerin langan rullalle ja aloitin alusta. En kuitenkaan jaksanut edes ajatella, että noudattaisin ohuella langalla kuviota jota piti tehdä niin miljoona kertaa. Kehitin oman kuvioni, kuitenkin käyttäen hyväksi alkuperäistä ohjetta niin, että noudatan silmukkamäärää, kavennuksia ym. Kuvio on yksinkertaista 8 silmukalla pyöritettävää palmikkoa, joita mekkoon tulee 14 kappaletta.
 
Työtä on tehty nyt kutakuinkin parikymmentä kerrosta, ja etenee vauhdilla, kiitos rutiinin. Käytän pyöröpuikkoja, joten minun ei tarvitse kääntää työtä ja miettiä milloin teen oikeaa ja milloin nurjaa. Ja koska minulla ei ole mitään ohjetta, enkä laske kerroksia tulee palmikosta elävä koska jokainen väli "kieputusten" välillä on varmasti eripituinen, vaikka kuinka pyrkisin niiden saman pituisuuteen.
 
Pyrin laittamaan kuvia ym. materiaalia pienen projektini edistymisestä.
 
Ai mihin ajattelin kastemekon laittaa jos se valmistuu?
Ei mitään käryä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti