Suojelusenkeli

 

 

"Maan korvessa kulkevi lapsosen tie
Vaan ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy,
Vaan ihana enkeli vierellä käy.
Vaan ihana enkeli vierellä käy."
 

 

"Suojelusenkeli" on laulu jota olen pelännyt niin kauan kuin muistan. Hassua pelätä jotain laulua, mutta jos joku voi pelätä pitkiä sanoja, niin kai laulujen pelkääminen on mahdollista. Tai sanat ja mielikuvathan siinä pelottavia ovat. Kuka ei jossain olisi tätä laulua kuullut, tai nähnyt kuvaa jossa tyttö ja poika ylittävät huteraa siltaa ja heidän takanaan valvoo kaunis enkeli.

 

Rakastan pikkunäpräystä, joten on täysin loogista että välillä tulee vain pakko tehdä ristipistotöitä. Vaatimattomasti hain suuremman mittaluokan malleja. Hakusanani kirjoitin englanniksi. Tuloksia tulee enemmän, ja löytyvät työt lyövät 6-0 ne, mitä suomenkielisillä hakusanoilla löytää.

Jostain syystä eksyin enkeliaiheeseen. Löysin kauniita kuvia, mutta joko ohjeet olivat epäselviä tai niitä ei ollut ollenkaan. Lopulta löysin "Suojelusenkelin" ristipistoina tehtynä eräältä blogilta. Lähetin sähköpostia blogin pitäjälle, ja hän lähetti minulle kuvan, ohjeen ja lankaluettelon.

 

 Maksoin itseni kipeäksi kun ostin tarvikkeet. Tein työtä vaihtelevalla menestyksellä, välillä pitkiäkin taukoja pitäen. Sitten tuli se transpiraatio, kun jatkoin työn tekemistä, enkä olisi millään raaskinut lopettaa. Tein sitä koko ajan. Viikonloppuisin kello saattoi olla pitkälle yli puolenyön, ennen kuin maltoin/ ymmärsin lopettaa. En jaksanut ihan täydellisesti tehdä työtä, muutaman kohdan jätin suosiolla pois, työ ei mielestäni kuitenkaan kärsinyt siitä.

 

Työ roikkuu tänä päivänä sellaisessa paikassa, mihin en sitä alun perin tarkoittanut mutta johon se sopii paremmin kuin täydellisesti. Minulla ei valmiista työstä ole kuvaa, joka olisi tähän päivään säilynyt, mutta eiköhän sellainen saada myöhemmin hankittua.

 

Jätin tekemättä enkelin molemmilla puolilla olevat varjostukset tai tehosteet, kukkaset sillanpielistä, sekä alla virtaavan joen.

 

 

 

 



Tinja-Nella- mekko

Aika tarkkaan kolme vuotta sitten, serkkuni ja hänen avovaimonsa ilmoittivat, että he odottavat toista lastaan jonka laskettu aika olisi kesällä. Ja minä tavalliseen tapaani sekosin. Aloin jälleen suunnitella ties minkälaista vaatetta ja täkkiä.
Siihen mennessä olin neulonut kolme "Jussisliparia" ja siinä oli kokemukseni hermoja vaativasta neulonnasta. Ensimmäinen oli harjoituskappale, ja mielestäni ruma kuin mikä. Liian iso, neulottu löyhästi ja kuvion takana langat kulkivat rumasti. Tein toisen version, joka olikin sitten liian pieni, mutta muuten loistava. Onnistuin jatkuvasti kieputtelemaan kahta lankaa, eikä kuvion taakse jäänyt lankoja roikkumaan. Kolmas sitten onnistuikin, ja meni joululahjaksi pienelle pojalle.

Olin paljoa (varmaan vuotta) aiemmin nähnyt yläasteen käsityöluokan seinällä punaisen, erittäin kauniin neulemekon. Silloin mekosta ei vielä tullut sitä "mäkin haluun tehdä ton!"- efektiä.
Kun sitten aloin miettiä mitä kivaa tulevalle vauvalle voisi tehdä, löysin käsityölehtipinostani vuoden 2010 Modan nro. 10. Lehden kannessa oli nainen sylissään vauva. Molemmilla oli yllään punaista. Vauvalla oli yllään kaunis punainen "Tinja-Nella"- niminen villamekko. Bingo, tämän minä teen.
Ja järki meinasi mennä...

Olin lukenut ohjeesta tarvikkeiden lisäksi korkeintaan aloitussilmukoiden määrän, ennen kuin ostin langat ja puikot. Puoli vuotta minä tein sitä mekkoa hampaat irvessä. Asiaa ei parantanut muiden antamat kommentit "Mitä jos se onkin poika?"
Vastasin, että menee varastoon. Kyllä sille käyttäjä löytyy ennemmin tai myöhemmin.

 

Se tunne kun mekko oli valmis. Kauniin henkarinkin olin löytänyt jostain. Katsoin sitä mekkoa varmaan puolituntia, lattialla istuen. Se oli valmis. Ja kaunis. Tietenkin, muutama kauneusvirhe löytyi, mutta en jaksanut välittää, korjailin niitä roikkuvia langanpätkiä Erikeeperillä ja olin tyytyväinen.

 

Heinäkuun 9.-12. syntyi ihana pikkuinen tyttö, joka sai mekon omakseen :)

 

 



Kastemekko

Koska olen (lievästi sanottuna) hullu, ja kun saan idean (=pakkomielteen), en siitä pääse eroon, en millään. Joskus yli vuosi sitten sain päähäni että haluan tehdä kastemekon- virkkaamalla. Tulin kuitenkin järkiini. En osaa virkata, joten hanke veisi viimeisetkin järkeni muruset. Päätin siis neuloa sen.
Löysin Novitan sivuilta kastemekon ohjeen ja mallikuvan.

 

 

Tätä oli ensin tarkoitus lähteä toteuttamaan. Taisin tehdä kutakuinkin kymmenen kerrosta, ennen kuin työ jäi kesken. Ja kun se jäi kesken, se meni lähes suoraan kaappiin, johon se jäi melkein vuodeksi. Nyt joululomalla, kun pitäisi kevään ylioppilaskirjoituksiin lukea, sain transpiraation jatkaa. Paha juttu, ohuen langan ja niin pienen pätkän jälkeen ei ohjeesta meinannut saada mitenkään kiinni. Tai meinannut ja meinannut, olin täysin hukassa. Mutta kun silmukoita oli 261 kappaletta, ja olin kuitenkin tehnyt sen kymmenen kerrosta, yritin parhaani mukaan jatkaa siitä mihin olin jäänyt.

Tuntia ja lukuisia ärräpäitä myöhemmin myönsin tappioni. Minun pitäisi aloittaa alusta.

 

Purin lähestulkoon vedet silmissä ne rakkaat 261 silmukkaani, kerin langan rullalle ja aloitin alusta. En kuitenkaan jaksanut edes ajatella, että noudattaisin ohuella langalla kuviota jota piti tehdä niin miljoona kertaa. Kehitin oman kuvioni, kuitenkin käyttäen hyväksi alkuperäistä ohjetta niin, että noudatan silmukkamäärää, kavennuksia ym. Kuvio on yksinkertaista 8 silmukalla pyöritettävää palmikkoa, joita mekkoon tulee 14 kappaletta.

 

Työtä on tehty nyt kutakuinkin parikymmentä kerrosta, ja etenee vauhdilla, kiitos rutiinin. Käytän pyöröpuikkoja, joten minun ei tarvitse kääntää työtä ja miettiä milloin teen oikeaa ja milloin nurjaa. Ja koska minulla ei ole mitään ohjetta, enkä laske kerroksia tulee palmikosta elävä koska jokainen väli "kieputusten" välillä on varmasti eripituinen, vaikka kuinka pyrkisin niiden saman pituisuuteen.

 

Pyrin laittamaan kuvia ym. materiaalia pienen projektini edistymisestä.

 

Ai mihin ajattelin kastemekon laittaa jos se valmistuu?

Ei mitään käryä.